sunnuntai 14. toukokuuta 2017

HCR

Eilen juoksin ensimmäinen puolimaratonin, sen mitä olin odottanut ikuisuuden ja yrittänyt valmistautua siihen huolella. Ei todellakaan mennyt niin kuin Strömsössä. Pidin viikon tosi kevyenä liikkumisen suhteen ja tankkailin vähän varoiksi hiilareita, olo oli hyvä vielä juuri ennen lähtöä. Sitten alkoi oikein kunnon pettymys tulla. Heti alkuun tunsin miten mun pohkeet oli tosi jäykät vaikka olin niitä lämpännyt ennen lähtöä. Ajattelin, että kyllä tämä tästä, vähän hiljempaa vauhtia niin eiköhän ne siinä juostessa lämpene, no alkoihan ne tuntumaan ihan hyviltä siinä jossain vitosen kohdalla. Mulla kipeytyi jalkapohjat melko nopeasti siinä asfaltilla juostessa. En osannut aavistaa, että se asfaltti tosiaan vaikuttaa näin paljon, koska olinhan talvella juossut ongelmitta jäälläkin. En juurikaan juokse asfaltilla, mutta ei noi hiekkatietkään kovin pehmeitä ole verrattuna vaikka pururatoihin.

Jatkoin kuitenkin juoksua vaikka otti kipeätä jalkapohjiin. Mulla oli alkuperäinen tavoite juosta koko puolimaraton tasaista 6 - 7 min/km tahtia, mutta tulin melko nopeeta siihen tulokseen ettei näillä jaloilla tänään juosta tuota vauhtia, yritin sitten pitää vauhdin jossain 7 - 8 min/km välissä. Tässä onnistuin hyvin 15 km asti kunnes erehdyin vesipisteellä pysähtymään ottamaan vettä (olin kyllä ottanut jokaisella vesipisteellä vettä ja urheilujuomaa) ja nappasin vielä puolikkaan mukillisen rusinoita. Rouskuttelin niitä rusinoita ja hetken kävelin, no siinä kävellessä jalkapohjat otti jotain takapakkia ja sen jälkeen meno oli suoraan sanoen tuskaa. Koitin vielä epätoivoisesti pitää sellaista tahtia yllä, että ehtisin siihen kolmeen tuntiin maaliin, mutta jossain 18 km kohdalla oli pakko antaa periksi ja kävellä maaliin. Toinen jalkapohja oli niin kipeä ettei sille voinut kunnolla astua. Harmitti tosi paljon, koska koko puolimaratonin ajan olo oli energinen ja sykkeetkin olivat maltilliset joten olisi sen puolesta voinut pysyä siinä alkuperäisen 6 - 7 min/km tahdissa, mutta eipä näille jaloille nyt mitään voi. Olin kyllä niin helpottunut, kun pääsin maaliin.

Onneksi mulla oli ystävä mukana juoksemassa ja käytiin vielä parantamassa maailmaa hamppareilla joten mieli piristyi hiukan.

 

Nyt nää jalat on edelleen melko sököt. Molemmat jalkaterät kipeänä, mutta onneksi toiselle jalalle pystyy varaamaan suht hyvin painoa, mutta toiselle ei kyllä astuta kuin päkiällä.

Aika sekavat fiilikset tästä kokemuksesta. Mä en ymmärrä miten mun pohkeet välillä on niin juntturassa, että saa lämmitellä oikeasti kilsatolkulla ennen kuin ne alkaa tuntumaan edes jotenkin keveiltä. Siinä lähdössä oli ihan hyvät fiilikset näiden pohkeiden osalta, mutta sitten siinä melkein heti totesin, että taas on tällainen päivä. Harmittaa niin paljon, koska olisi ollut energiaa vetää paljon paljon kovempaa ja sykkeetkin oli melko matalat, ei ollut mitenkään hengästynyt olo missään vaiheessa. Ei ole nyt hirveästi fiilistä ilmoittaa uudelle puolikkaalle, jos joskus niin ainakin katson jonkun hiekkasemman reitin. Tässäkin oli kyllä viimeiset noin 6 km hiekkatietä, mutta ei se sitten näyttänyt riittävän.

Nyt vain lepoa ja uuteen nousuun joskus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti