lauantai 21. marraskuuta 2015

Rally-tokokoulutus

Nyt on jäänyt vähän päivitykset, kun en ole pystynyt päivittämään.. On ollut pari kivaa koiratapahtumaa ja yhdet kisatkin, mutta haluan kirjoittaa näistä järkässä joten palaan nyt ensin Rally-tokoyhdistyksen koulutukseen mikä järjestettiin Riihimäellä pari viikkoa sitten. Tähän koulutuspäivään tuli lähdettyä aika extempore pienellä varotusajalla, kun meidän rallytreenien FB-ryhmässä avauduin miten menin ilmomaan kokeisiin enkä ole edes ehtinyt treenaamaan ja kaikki säännötkin on jo unohtunut, Paula sitten kysyi mukaan tänne ja pitihän se sit lähteä Paulan ja Lenni-dallun kanssa treenaamaan. Ihan huippupäivä kyllä oli!

Kouluttajina oli Suvi Ruuhonen ja Taru Leskinen. Halli jaettiin kahteen osaan ja tehtiin ratatreeniä, toisella puolella oli ALO/AVO-koirat ja toisella puolella VOI/MES-koirat. Mentiin kyllä tekemään Elsan kanssa voittajan rataa, koska haluttiin jo treenata näitä juttuja vaikka tuolloin ei vielä ollutkaan RTK2:sta kasassa. Hyvä vaan että mentiin tekemään voittajaa, mä yllätyin miten hyvässä kunnossa voittaja on jo! Ei olla voittajan kylttejä treenattu vähään aikaan, mutta hyvin muistissa ne Elsalla on ja nyt kun niitä taas treenaillaan ahkerammin niin eiköhän me saada ne kuntoon kevääseen mennessä.

Meillä oli Suvi kouluttamassa ja tykkäsin Suvin koulutuksesta tosi paljon. Saatiin paljon neuvoja ja Suvi tuntui olevan tosi tarkka suorituksista. Sain neuvoa että mun pitäis mennä rauhallisemmin radalla, kuulemma oikein kiihdytän kylteille. Siinä kun on nopea koira ja nopea ohjaaja niin eihän siitä oikein meinaa mitään tulla.. Emmä oo ennen tajunnut miten nopeasti sohellan tuolla radalla. Tein muuten myös 2 x saksalainen täyskäännös -kyltin väärin kyltin edessä vaikkei se oo kääntyvä liike. Yllättävän hyvin Elsalla meni oikean puolen seuruu, kun vähän muistuttelin ennen ratatreeniä sitä.

Päivä oli kyllä tosi rento ja oli mukava tutustua muihin rallyharrastajiin. Pieni rallykipinä taas tuli esiin, varsinkin noihin voittajan liikkeisiin. Mä luulen, että suurin haaste meillä tulee olemaan rauhallinen siirtyminen käytösruutuun, Elsa kun yleensä innostuu ihan hirveesti hihnan laitosta. Pitää vaan treenata ihan hullun paljon sitä, että laitetaan se hihna ja jatketaan rataa rauhassa.. Onneksi meillä ei ole mikään kiire sinne voittajaan vaikka kyllä sitä haluaisi sen keväällä korkata.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti