lauantai 30. toukokuuta 2015

Tokotreenit

Aivan ihana sää jälleen kerran! En yhtään valita, että juuri tämä viikko oli yksi mun kesälomaviikoista. Tänään käytiin Elsan kanssa tokoilemassa päivälenkin yhteydessä. Läheisellä kentällä oli niin paljon lapsia pelaamassa jalkapalloa, että suunnattiin läheisen koulun pihaan tekemään treenit. Mennessä kentälle Elsa teki pikkulinnulle riistatyön ja pysähtyi hienosti. Ai että on hieno koira! Hienosti myös keskittyi tunnariin tämän lintutilanteen jälkeen. Tunnarilla siis aloitettiin. Tehtiin kaksi settiä ja muistin tällä kertaa jopa laittaa ne tunnarit eri kohtiin. Oon viime aikoina taas sörssinyt partsilla, että laitan uuden tunnarin samaan kohtaan ja eihän se toimi alkuukaan tarkkanenäiselle, kun ilmeisesti mun haju on sit siirtynyt kapulasta maahan ja mamman haju tuoksuu sit kahdessa kohtaa. Tarkkana saa olla.

Tötsän kierto onnistui kivasti, matkaa oli jo aika paljon. Lähetin myös eri suunnista tötsälle. Sais ehkä mun makuun mennä vähän lujempaa ja tiukemmin tuon kierron!

Seuraaminen oli aika vaikeeta tällä kertaa. Tuntui et haahuili vaik videolla taas suht ok seuruuta. Namien heittely palkaksi on tällä hetkellä paras tapa palkata. Namin heiton suuntaa voisi muuttaa, koska näyttää olevan vähän väljää.

Otin videoo vähän treeneistä. Tunnari on tehty tötsän kierron jälkeen eli ei ole se ensimmäinen setti. Saatiin myös hyvä häiriö tunnariin, kun joku mies käveli ihan vierestä ohi. Elsaa ei näyttänyt häiritsevän se yhtään. Vitsi mä oon niin iloinen, kun tunnari alkaa onnistumaan myös parveketta pidemmällä. Meillä oli pitkään vaihe ettei ulkona meinannut tulla lasta eikä paskaa koko tunnarista. Nappas vaan minkä kapulan sattuu. Nyt työskentely oli sopivan rauhallista. Ei aikomustakaa ottaa väärää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti