keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Uudet tunnarikapulat

Mä oon jo pitkään pyöritellyt mielessä, että otanko vanhat tunnarikapulat uusintakierrokselle vai tilaanko uudet. Oon jonkin verran tehnyt vanhoilla, hyvin parvekkeella tuulettuneilla kapuloilla tunnaria, mutta aina on jotenki sellainen jännitys ollut et pilaanko nyt koko homman. Elsa on tehnyt tunnaria oikein myös vanhoilla kapuloilla, mutta etenkin ulkona uusissa paikoissa on välillä vähän epävarmuutta näkyvissä joten päätin nyt sitten tilata uuden satsin kapuloita. Vanhat tulee sitten uusintakierrokselle, kun nämä uudet 324 kapulaa on käytetty kertaalleen. Siinä varmaan menee syksyyn asti tällä treenivauhdilla joten eiköhän sitten uskalla taas uusiokäyttää vanhat.

Tein kyllä aikamoista vertailua kapuloiden hinnan suhteen ja Lassen puutyö osottautui halvimmaksi. 55 e 324 kapulan laatikosta ei oo minusta yhtään huono hinta. Paketti tuli viel alle viikossa joten plussaa sekin. Ekat ja vikat ostetut kapulat mitä mulla tulee olemaan. Aiemmat teki mun isä, mutta nyt tähän hätään ei olisi uutta satsia ehtinyt hakemaan sillä ulkotreenit houkuttelee ja toivottavasti aktivoidun nyt tunnarin kanssa.


Piti heti testata mitä mieltä Elsa on uusista kapuloista. En jaksanut videoo muokata mitenkään joten pahoittelen alun tarkennuksen runkkausta. Oikean kapulan Elsa toi, mutta yhden tokotuomarin mielestä tehtävä on väärin suoritettu, koska Elsa haistoi oikeaa ja silti tarkisti vielä muut.;) Ehkä tällä olis jotain pisteitä lohjennut siltäkin tädiltä. Yleensä Elsa kyllä tuo heti oman, kun osuu kohdalle eikä ala edes haistelemaan muita.

Sorruin vähän lohtushoppailemaan paketinhakureissulla. En katsonut tekstaria tarpeeksi hyvin joten menin sitten hakemaan pakettia vanhasta tottumuksesta Postista. No eipä pakettia siel ollut vaan lähiärrällä. Menin sitten Ginaan, kun alkoi ärsyttää turha ravaaminen ja sorruin ostamaan aivan ihanat treenitrikoot. Oon etsinyt kivoja kuviollisia treenitrikoita ja nyt mul on sellaiset. Kyllä kelpaa taas hikoilla, kun on kivat trikoot. Varmaan eksyy koirankusetusreissuilleki kesällä..

6 kommenttia:

  1. On siinä kapulaa kerrakseen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo muutaman treenin pystyy tekee.:D No oikeastaan eihän tos liikaa oo, jos ottaa aina joka toistolle uuden kapulan niinku oon tehnyt.

      Poista
  2. Ei paha hinta noin monelle kapulalle. Itse harrastan sitä kapuloiden keittelyä :D Ainakin niihin tulee omaan nenään asti puun tuoksu.

    Ja pisteitä saa reilusti vaikka koira tarkasteleekin, Ruuti tekee niin usein. 9-10 on sitten usein ilman tarkastelua. Periaatteessa tarkastelukin on sallittua, jos koira tekee tunnaria (ei lähde muualle etsimään nameja yms muuta) eikä evl:ssä kuluta max. aikaa 15s(? kapuloilla) pidempään. Nollille menee vain jos se nostelee muita tai käyttää suussa väärää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en viel uskalla kierrättää, kun Elsa on tosi tarkka noiden kans. Ei tarvi olla ku väärä kapula aiemman oikean kohdalla niin se ottaa hajun maasta ja tuo sen väärän.

      Pirkko taitaa olla tiukimmasta päästä sitten, kun sanoi et sakottaa reilusti, jos ei heti ota oikeaa.

      Poista
  3. Lohtushoppailu on toisinaan paikallaan! :D Eikä kait treenivaatteita koskaan voi ollaa liikaa??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Treenivaatteita ei oo koskaan liikaa, ainakaan noita supermukavan tuntuisia trikoita :D

      Poista