Nurtsitokotreenit


Olen ilmoittanut Elsan tokokokeeseen, jossa kenttä on nurmikolla, tämän takia halusin treenit nurmikolla ennen koetta. Alunperin oli ajatus, että kävisin koepaikalla pari kertaa treenaamassa, mutta oli hankala sovittaa omia aikatauluja siten, että pääsee treenaamaan kentän ollessa tyhjillään joten järjestin kimppatreenit sitten lähipuistoon. Mukana treeneissä oli myös Jenna Edin kanssa sekä Jenny Kiiran kanssa.

Aloitettiin paikkamakuulla. Kahden minuutin paikkamakuussa pysyi maassa, mutta haisteli ilmaa (tuuli tosi voimakkaasti) ja taisi haistella myös maata. Käskin Elsan lopettamaan haistelun aina kun alkoi antaumuksella haistella.

Treenasin Elsan kanssa enimmäkseen sosiaalista palkkaa. Tein helppoja alon liikkeitä eli pari jäävää, välissä sosiaalinen palkka ja sitten loppuun hurjasti kehumista jonka jälkeen tuli joko narupallo tai namia. Alkuun meinasi pelkillä kehuilla jo irrota pallon toivossa, kutsuin luokse ja sit vaan toinen liike perään. Alkoi noi sinkoilut loppumaan ja pysyi mun luona, kun tajus ettei sitä palloa tuu aina.

Seuraamisissa Elsa ei onneksi haistellut maata, mutta jäävä maahanmenossa haistelua esiintyi, kun kävelin koirasta pois.


Tehtiin perusasentoa häiriössä. Palkkailin kontaktista ja Jenna käveli, juoksenteli, hyppeli meidän vieressä. Alkuun tää oli tosi vaikeeta, mutta alkoi onneksi aika pian onnistumaan. Myös seuruupätkä otettiin, jossa Jenna käveli "tuomarina" aika lähellä. Näitä pitäisi kyllä tehdä Elsan kanssa todella paljon!

Loppuun vielä 2,5 minsan paikkamakuu. Elsa taas pari kertaa haisteli nurmikkoa. Ilmaa ei nyt niin paljoa haistellut, koska ei tuullut niin paljoa. Kesti hyvin vaikka viereinen koira lähti noin minuutin kohdilla ohjaajansa luo.

Onhan tuo haisteleminen vähentynyt jos vertaa viime vuoteen. Paljon on kyllä vielä tekemistä. Tietenkin sitä voisi ilmoittaa vain hiekkapohjaisille kentille kokeisiin, mutta olen aika tarkka nyt noiden ulkokokeiden kanssa, koska ilman mukana tulee kivoja hajuja eli ei ainakaan minkään riistapellon viereen olla menossa.. Ehkä loppukesästä luotan Elsaan paremmin, että pysyy maassa vaikka tulisi millaisia tuoksuja nenään. Nytkin oli välillä sorsia vain 10 - 20 metrin päässä Elsasta eikä Elsa vetänyt niistä kovia kiekkoja. Alkaa oppimaan, että tokoteeneissä ei koskaan pelata linnuilla vaikka lenkeillä saatetaankin niiden kanssa värkätä.

Kommentit

  1. Ompa teillä jo vihree nurmikko! Ehkä meilläkin tän lämpimän viikonlopun jälkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on tosi kesäistä! Puissakin jo lehdet!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit