Mistäs se ääni nyt tuli?

Torstaina treenattiin Even ja Rambon kanssa Agimestassa. Viime aikoina on ollut jotenkin niin järkyttävän kylmä, että kyllä hallitreeni houkutti kovasti, kun Eve kysyi treeniseuraksi.

Tein hyppyä ja Elsa muutaman kerran vingahti innosta lähtiessään hyppäämään. Tästäkö se äänteleminen nyt lähtee? Alkuun daminoutoihin on tullut lähtövinkaus ja nyt hyppyyn. Ei se joka kerta hypätessä vingahtanut, mutta tähän täytyy nyt heti jotenkin puuttua ettei ala tokoääntelemään. Onhan se hauskaa, kun on saanut toisen niin aivopestyä, että toko on niin kivaa et pitää tehdä joku lähtövinkaisu. Toista se oli vuosi sitten..;) Toivottavasti tää oli joku aivopieru eikä toistu.

Lisäksi tehtiin seuruuta joka ihan kiva Elsaksi. Luoksarin stoppi ei näemmä toimi vielä kokeenomaiselta matkalta vaan valuu. Täytyy matkaa pidentää hissukseen, koska lähempää stoppaa tosi hyvin. Paikkamakuu häiriöitynä ja piilossa onnistui hyvin.

Kommentit

  1. Jäynä on välillä treeneissä käynyt kierroksilla ja oikein haukkunut, kun olen viritellyt sitä ruutuun lähetystä varten. Ei ole muodostunut kuitenkaan ongelmaksi, joten jospa teilläkin lähtövinkaisu oli vain sellainen treeniaivopieru :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti olis vaan treeniaivopieru.:D Tuskin koskaan kokeissa uskallan kuitenkaan viritellä älyttömiä, kun sitten saattaa lähtee koko koira lapasesta ja tehdä ylimääräisiä kunniakierroksia.:D

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit