Perjantaitreenit Petikossa

Hei jee, mulla on nyt muitakin kuvia kuin niitä hallitreenikuvia! Nämä kaksi suttuista kuvaa on ihanat. Ylemmässä Elsalla on se ilme mikä sillä usein on jos sillä jää huulet alakulmurien väliin, kerrankin sain ikuistettua sen! Kuvia on enemmänkin, jopa onnistuneita, mutta nyt ei kerkee niitä muokkaamaan. Kokeilin jo, mutta Gimp päätti kaatua kesken kaiken enkä jaksa aloittaa alusta juuri nyt.

Tänään oli kimppatreenit Petikossa. Nyt paikalla oli jopa yhteensä viisi koirakkoa! Elsalle ennestään tuttuja vain yksi joten sai mukavasti häiriöö. Ennen muiden tulemista paikalle käytiin Elsan kanssa tekemässä avon hyppy muutaman kerran. Otin nyt ensimmäistä kertaa sen kokonaisena liikkeenä. Ensimmäisellä kerralla Elsa hyppäs vähän vinoon, ohjasin sen siitä käsiavulla sivulle. Muuten hypyt meni oikein mallikkaasti. Olen tosi tyytyväinen Elsaan ja nyt itsekin osasin heti sanoa "istu" eikä "seeeistu".;) On sitä seisomista tullut jo turhan pitkään hinkattua, että pitää ohjaajanki vähän opetella, että nyt koiran pitää istua siellä hypyn takana.

Tehtiin porukalla heti alkuun paikkamakuu. Laitoin suosiolla Elsan reunimmaiseksi, koska halusin vähän helpottaa kun oli piilopaikkis outojen koirien kanssa. Mentiin autojen taakse piiloon. Joku lenkkeilijä oli vierestä lähdössä autolla ja keskusteltiin siinä sitten, että mennäänkö keskeyttämään paikkis vai mitä tehdään. No sieltä se Elsa sitten kipitti mun luo. En tiedä oliko se keskustelu hämmentänyt Elsaa ja se päätti tulla sitten katsomaan mitä me siellä tehdään? Olen tähän asti tehnyt piilopaikkikset ilman keskustelua. No otin Elsan sitten kiinni ja auton mentyä pois kävin palauttamassa Elsan takaisin paikkikseen. Loppuajan Elsa pysyi hienosti paikallaan, kurkein välillä auton takaa mikä meno siellä on. Luulen, että se keskustelu hämmensi Elsaa siinä alussa, täytyy näitä treenata, että keskustellaan piilossa.

Sitten muut teki paikkaistumisen, mutta mä tein Elsalle makuun. Ajattelin, että on hyvä häiriö kun muut istuu ja Elsan pitää maata. Muuten meni Elsan kohdalla hyvin, mutta yksi koira meni makaamaan ja hänen ohjaaja kaukokäskytti koiraa takaisin istumaan niin Elsa nousi sitten samalla käskyllä istumaan.:D Kävin sitten vain muina naisina käskyttämässä Elsan takaisin maahan ja piiloon takaisin. Voi raasua.:D Taas tuli treenattavaa lisää. Yleensä Elsa ei ota häiriöö muiden käskyistä, mutta nyt jostain syystä on alkanut ottamaan..

Kun ryhmäliikkeet oli tehty niin tein vähän aikaa seuruuta Elsan kanssa vähän syrjemmällä. Mulle muistui alkuviikosta mieleen viime kesän Korrien koulutuksesta ne käännösten pyörimiset. Kokeilin niitä. Eli käännöksessä otin namin taskusta ja pyörittiin siinä vähän. Elsa oli ihan innoissaan. Ajatuksena olisi tehdä käännöksistä mielenkiintoisempia, että nostaisi virettä seuruussa, kun Elsa luulee siitä alkavan jotain vauhdikkaampaa. Elsa tykkää namijahtaamisesta ja tähän se sopii kivasti.

Loppuun vielä avustettuna vähän häiriöjuttuja Elsalle. Perusasennon kontaktitreeniä kun avustaja häiriköi vieressä. Samoin niitä kuuntelujuttuja. Elsa istumaan minun eteen ja avustaja käskytti maahan ja Elsan piti pysyä istumassa. Olipa vaikeeta.:D Raukka on nyt keksinyt, että pitää muidenki käskyt kuunnella ja kyllä se monesti sinne maahan meni. Mutta alkoi loppua kohden paranemaan huomattavasti. Pitää näitä tehdä ehdottomasti lisää. Näitä ollaan treenattu tosi vähän, kuten tossa aiemmin sanoin, Elsalla ei ole ollut tätä ongelmaa aiemmin. Jotenkin se on nyt alkanut reagoimaan muiden juttuihin enemmän. Nenä kävi tuulen mukana paljon. Oli varmaan mehukkaat tuoksut kirsuun, nää on taas näitä ulkona treenaamisen huonoja puolia. Hajut vie mukanaan, varsinkin kun ollaan siinä pellon vieressä. Onneksi meillä ei ole mikään kiire sinne avoimeen.

Kommentit

  1. Mekin ollaan joskus tehty nuita reenejä, missä joku toinen toistelee käskysanoja ja koiran pitäis malttaa olla reagoimatta niihin. Meillä varsinkin se maahan-käsky on paha, ku sitä on nii-in paljon reenattu ja se on metässä meijän pysäytyskäskynä, niin tavallaanhan Pyryn pitäiski aina ja kaikkialla reagoida siihen.

    Ja nenä käy täälläkin tuulen mukana, kaikki lenkkeilykäyttäytymisetkin on meinannu unohtua, ku kuletaan nokka pystyssä vastatuuleen päin, ihan sama mihin suuntaan mun jalat on viemässä. On/off-nappi ois kyllä nuille nenille tarpeen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi pysähtymiskäskysana on niin tiukassa (joka tietenkin hyvä asia).:D Meillä se on istuminen ja Elsa istuu tosi herkästi.:) Siksi tuo avon hyppykin on ollut superhelppo vaikkei olla sitä ennen tehtykään..

      Mistä niitä hajuja nyt onki niin paljon?:D Nokka pystyssä lenkeillä, huh.:D

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit