Jäätävät tokotreenit

Tänään tokoiltiin Even ja Rambon kanssa hiekkakentällä. Oli tosi jäätävän kylmä enkä jotenkaan osannut yhtään varautua niin kylmään ja sormet kohmeessa treenattiin menemään. Eipä kylmä ilma haitannut, koska Elsalla oli tosi mahtava fiilis ja siksi myös itsellä, sekä tietenkin treeniseura oli huippua.:)

Elsa sai alkuun olla aika pitkään tauolla, koska koko kävelymatkan oltiin treenattu hihnakäyttäytymistä. Nyt kevään tullen Elsalla nousee kierrokset ihan liikaa hajujen takia. Nyt pitää sitten taas muistutella miten sitä hihnassa kävellään. Hiljaa hyvä tulee ja oikeastaan eilen aloitin tämän kuurin. Nyt namit mukaan joka ikiselle lenkille eikä pääse senttiäkään eteenpäin jos sinkoilee tai vetää. Lenkithän ovat nyt naurettavan lyhyitä, mutta pitää omaa v-käyrääkin tässä kehittää, sitä kun tuppaa heti nousemaan tatti otsaan jos sikaillaan hihnassa. Herättelen toiveita, että ehkä viikon max parin päästä päästään pitkälle rentouttavalle lenkille. Saa nähdä tuleeko koskaan tapahtumaan..

Itse tokotreenit meni oikein mukavasti ja pikkukoiralla riitti virtaa vaikka muille jakaa. Jaksoi kyllä myös tosi hyvin keskittyä. Saatiin Eveltä hyviä vinkkejä seuruuseen. Otin sitten parin askeleen pätkiä ja Elsa keskittyi tosi hyvin. Kontaktiki pysyi kivasti vaikka häiriöö riitti, viereisellä kentällä oli pikkupoikia pelaamassa jalkapalloa.

Avon hyppyä tehtiin muutaman kerran. Elsa kyllä istuu tosi kivasti esteen taa, mutta kehusta sit helposti nousee ylös. Hyppy takaisin onnistuu tosi kivasti. Täytyy kehitellä jotain tuohon istumisessa pysymiseen.

Luoksaria otettiin myös. Aika monta läpijuoksua ja yksi stoppi mikä meni tosi kivasti. Pitäis kyl videoida joku päivä tuota stoppia niin näkee et valuuko se, vähän hankala edestä nähdä kokonaisuutta. Ei muuten ennakoinut yhtään pysäytystä. Olen koittanut tehdä tosi paljon läpijuoksuja. Pysähtyminen kun on alusta asti onnistunut ja musta tuntuu, että Elsalla on ajatus siitä et palkka tulee taa. Hmm tosiaan se video olis kiva, kunhan joku päivä muistaisin ottaa..

Paikkamakuussa Elsan huono karma jatkui. Alkuun otin piilopaikkiksen, meni tosi kivasti, mut sit kentän läpi käveli pikkupoika pallon kanssa. Näytti siltä, että ihan kohta se saa päähänsä potkaista palloa, oli juuri Elsan takana. Menin sit vapauttamaan Elsan siitä, onneksi se poika meni kiltisti sinne muiden pelaajien luo. Sitten paikkista uusiksi ja viereiseltä kentältä lentää jalkapallo tosi korkean aidan yli ja juuri parin metrin päähän Elsasta! Siis miten ihmeessä näin voi käydä, iso kenttä, helvetin korkee aita välissä ja joku pikkupoika onnistuu potkaisemaan sieltä pallon ihan Elsan viereen. No Elsa tottakai hämmästyneenä nousi ja tuli mun luo, tää on tottakai ihan ymmärrettävää. Vähin äänin vein sit Elsan suoraan uudestaan makaamaan ja Elsa pysyi hyvin maassa. Huh, mä jo pelkäsin et tosta jää jotkut traumat tai koira menee ihan lukkoon, mutta Elsa ei onneksi sitä jäänyt märehtimään. Mitähän seuraavaksi tapahtuu? Meteoriitti tippuu avaruudesta?

Lopuksi Elsa pääsi hepuloimaan kentällä. Kyllä virtaa piisas ja jopa vähän leikkimistä Rambon kanssa. Oli tosi kivat treenit ja loppumatkalla jatkui hihnakäytöskuuri. Näillä mennään tämän viikon kisaharkkoihin, ensimmäistä kertaa avo läpi kisamaisesti. Tai no "kisamaisesti" sillä ajattelin nyt palkata liikkeiden väleissä, koska ei olla pitkään aikaan tehty liikkeiden ketjuttamisia niin olisi epäreilua ihan kylmiltään jättää palkkaamatta..

Kommentit

Suositut tekstit