Tokotreenit PiskiPajalla

Tänään oli aamutokotreenit Even ja Rambon kanssa PiskiPajalla. Varattiin tällä kertaa A-kenttä jottei se hurina taas yllättäisi meitä ihan niin pahasti mitä viime viikolla. Hallilla olikin hiljaista ihan koko tunnin ajan. Elsakin oli paljon rauhallisempi tällä kertaa. Oli muuten hauskaa vaihtelun vuoksi mennä aamukahdeksaksi treenaamaan, oli ihan erilainen fiilis, oli hieman outoa kun yleensä treenaan iltaisin.

Alkuun vähän hömppää, pallon heittelyä ja seuraamista ja jääviä. Sitten paikkamakuu. Rambo oli vähän levoton ja Elsa meni hämilleen kun Ramboa käskytettiin. Haistelua ei juurikaan esiintynyt ja lopulta sain Elsalle ihan kivan parin minuutin paikkiksenki tehtyä.

Elsan kanssa oli suunnitelmissa vaan lähinnä pitää hauskaa. Paljon pallon heittelyä ja vähän seuraamista, jääviä (joista maahanmeno on jotenkin unohtunut ihan täysin!) ja luoksetuloa. Luoksarissa Elsalla oli ihan hirveet kierrokset ja muija vaan hyppi minun reittä vasten. Loppuun tehtiin vielä paikkamakuu.

Treenien jälkeen suunnattiin Petikkoon lenkille. Vähän Elsa koitti jotain leikkiä Rambon kanssa, mutta enimmäkseen kuitenkin keskittyi vain juoksentelemaan itsekseen metsässä ja pelloilla. Koko loppupäivän Elsa onkin ollut tosi väsynyt, on kyllä mukava tunne kun pikkukoiralla on ollut sen verran puuhasteltavaa, että vain nukkuu lopun päivää.

Kommentit

Suositut tekstit