Hyeena metsästää

Tuli sitten tosiaan itsekin kokeiltua Elsaa metsästyshommissa. Tähän asti olen antanut exän hoitaa metsästyspuolen, mutta isä sattui kysymään voisiko hän käyttää Elsaa metsällä ja lupauduin sitten ohjaamaan Elsaa. Metsässä olikin tosi hankalaa nähdä koiraa, koska ei ollut hakuliiviä mukana. Annoin Elsan mennä metsässä enimmäkseen oman pään mukaan, pari kertaa ohjasin sitä paikkoihin mitkä jäivät selvästi käymättä. Lintuja ei löytynyt, mutta kokemusta tuli varmasti molemmille.

Toisena päivänä sain tiedon, että läheisellä pellolla on nähty pyyparvi. Ei voinut jättää väliin vaan menin Elsaa treenaamaan sinne. Elsa haki tosi hienosti ja ohjasin nyt paljon enemmän, koska oli kokoajan näköyhteys koiraan. Elsa oli tosi hyvin kuulolla. Linnutkin löytyi ja Elsa seisoi tosi nätisti. Sitten vain käsky ja Elsa lähti ajamaan linnut ilmaan. Mä tein tässä taas sen saman mitä monesti tokossa, en anna koiran työskennellä rauhassa vaan annan jo uutta käskyä. Mä oon tällainen hätähousu. No peräänhän se koira meni, mutta ei kyllä mikään ihmekään sillä aikamoinen määrä niitä tipuja lähti lentoon ja loput lähti vasta sitten kun itse kävelin paikan ohi. Sain tämän mahtavan peräänmenon videolle, mutta ei mua hävetä sitä julkaista.;)

Seuraavana päivänä palasin pelipaikalle. Toinen treenipäivä meni sitten kehnommin. Alku näytti lupaavalta, mutta sitten Elsa huomasi viereisellä pellolla lehmiä ja alkoi haku menemään huonompaan suuntaan. Oli vähän jännittäviä nuo isot otukset! Elsa kuitenkin jatkoi hakua vaikka piti kyllä lehmiä silmällä. Lintuja ei löytynyt, olivat varmaan lentäneet kauemmaksi. Onneksi Elsa on sorkkaeläinvapaa eikä mennyt lehmiä jahtaamaan! Elsa kyllä sulautuisi hyvin tuonne lehmälaumaan, koska Elsalla on lehmäkuosinen turkki.;)

Elsa kävi sunnuntaina Teemun kanssa metsällä. Elsa oli tehnyt hienosti hommia, mutta olivat taas ampuneet ohi. Tosta alla olevasta videosta ei hirveesti saa selvää, mutta ei ainakaan mennyt perään tällä kertaa!;) Metsässä on helpompi pysähtyä, koska on esteitä enemmän ja linnut häviää nopeammin näkökentästä. Pellolla taas on baanaa painaa perään.



Laitoin tähän postaukseen kuvat vähän isompana. Olen alusta lähtien halunnut kuvien ja tekstin reunan samaan tasoon, mutta se ei ole onnistunut.. Nyt keksein miten saan samaan linjaan! Jes! Pitäisi muuten päivittää taas ulkoasua, koska banneri on tainnut olla tammikuusta lähtien sama. Tykkään kyllä tosi paljon bannerista, mutta vaihtelu virkistää ja alkaa kohta olemaan aktiivisin metsästysaika Elsan kohdalla ohi joten jos tekis vaikka jonkun tokopainotteisemman tilalle.;)

Kommentit

  1. Hienoja kuvia oot saanu! Ja näyttää hauskalta toi Elsan seisominen :) Banneri on hieno, mutta totta on, että vaihtelu virkistää! Aina välillä mietin itsekin bannerin uudistamista, mutta enpä vain saa aikaiseksi :D on yllättävän työlästä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvista kiitos kuuluu siskolle, vahingossa laitoin noihin omat nimet.:D Itse asiassa toi banneri ei ole yhtään minun näköinen, en tiedä miksi olen pitänyt sitä näinkin kauan.:D Tykkään enemmän värikkäistä ja sellaisista missä on kunnolla kontrastia. Pitäisi löytää joku päivä aikaa ja tehdä uusi banneri, siihen menee helposti monta tuntia aikaa, oikeastaan koko ilta!:D

      Poista
  2. Kiva postaus :) Mulla riittäis mielenkiintoa nähdä :D

    VastaaPoista
  3. Aika hyvin, kun jätti lehmät rauhaan. Meillä Pyryn ansioluettelossa on sekä porojen, että lehmien hätyyttely. Kuhan hirvet vaan pysyis kaukana siitä, semmosen ajoa en taho edes kuvitella :S

    Meilläkin peräänmeno on suoraan sidoksissa maaston helppouteen ja näkyvyyteen ja sitä tapahtuu sitten tuntureilla. Metässä onneks ei, mutta sillon ei hakukaan oo niin valmista kun rinteillä. Ehkä sitä muutaman vuojen päästä pääsee jo metästämään, eikä vaan kouluttaan koiraa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elsalla ei oo uskallusta mennä tarkastelemaan lehmiä lähempää. Onneksi.

      Joo tämä kanakoiran kouluttaminen tuntuu olevan hidasta.:D Mutta seuraava menis varmaan jo helpommin kun vois ainakin välttää niitä virheitä mitä tämän ensimmäisen kanssa on tehnyt..

      Elsalla on aina ollut onneksi hyvä avanssi. Yleensä lähtee kerrasta kunnolla.:D

      Poista
  4. Ja siis teillähän on tosi hieno avanssi! Pyry ei oikeen tohi nostaa lintuja, mutta kyllä se sitten lähtee ja lujaa, ku ne linnut lähtee :D

    VastaaPoista
  5. Kivoja kuvia ja olipa mukava nähdä myös videota! :) Kun linnut nousee ilmaan, kuuluuko koiran ilman käskyä pysähtyä vai tuleeko siinä pillikäsky tms.?

    Pitäisi varmaan itsekin ottaa joskus meidän treeneistä videota. Harvemmin tulee mtn kamalasti kuvailtua, vaikka siihenkin olisi mahdollisuus! Pitää tutustua hieman enemmän myös järkkärin videokuvaustoimintoon, joskos silläkin saisi joskus jotakin kivaa videota aikaiseksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siinä käskyn saa antaa kun koiran pysäyttää, voi käyttää pilliä tai sanallista käskyä, makuasia. Itse asiassa sain vasta tämän oman treenin jälkeen tietää, että Teemu yleensä käyttää istu-käskyä eikä pilliä. En tiedä olisko ollut paremmat mahikset saada Elsa pysähtymään jos olis sanonut istu. No ensi kerralla sitten tiedän mitä käskytyksiä Elsan kanssa on käytetty.:D

      Olisi kiva nähdä videoo myös teidän treeneistä! Mun järkkärillä sais parempaa videoo mitä kännykällä, mutta järkkärissä ei ole automaattitarkennusta niin on vähän hankalaa jos pitää ohjata koiraa ja videoida samaan aikaan.

      Poista
  6. Hyvinhän se meni ensikertalaiselta! Mä en ole koskaan ohjannut Urpoa varsinaisessa metsästyksessä. Joskus olen vaan ohjannut puoliksi leikillä, jos Urpo on bongannut jonkun fasaanin tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, ties vaikka Urpoki pääsisi myös sun kanssa metsälle.;)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit