Tokoilut Petikossa

kuva vapulta.. pitää nyt oikeesti ottaa itseään niskasta kiinni, ulkona on vihreää ja mulla on vain jotain harmaita kuvia..

Tänään oli tosi hauskat (ohjatut) tokotreenit Petikossa. Oli ihan hirveen hyvä fiilis ja pirtee olo vaikka olen mennyt koko viikon tosi pienillä yöunilla. Jotenkin sitä vaan ei osaa mennä nukkumaan ennen puoltayötä.;)

Ohjattu nouto: aika alkeistasolla, mutta toi joka kerta oikean damin (en ole vieläkään saanut aikaseksi tilata näitä), otettiin vain vasemman damin noutoa.

Paikkamakuu: kaksi paikkista, aika taisi olla 2,5 min. Ekassa menin auton taa piiloon ja kyttäsin ikkunoista. Elsa rentoutui aika hyvin ja laski pään alas, kävin palkkaamassa aina kun pää meni maahan. Toisessa paikkiksessa olin näkyvillä. Siinä Elsa haisteli ilmaa ja oli levottomampi kuin ensimmäisessä.

Nouto: vähän meni tokojutuista ohi. Siinä parkkiksen vieressä vaan oli hyvä pusikko ja ajattelin ottaa muutaman daminoudon. Eka heitto jäi näkyville ja Elsa nouti sen samantien. Toisella kerralla laitoin Elsan autoon ja kävin heittää damin kauemmaksi pusikkoon silleen ettei Elsa nähnyt sitä. Tosi kivasti haki, ei luovuttanut vaikka kesti jonkin aikaa löytää dami. Ihana tyttö! Seuraavalla kerralla voisi ottaa noutojuttuja sillä fasaaninnahalla, se on varmaan helpompi löytää kun haisee voimakkaammin kuin dami.

Treenien jälkeen kävin vielä Petikossa lenkkeilemässä. Vajaan tunnin lenkki, oli aivan ihanaa. Olisi pitänyt ottaa kamera mukaan, olis saanut kivoja kuvia. Lenkillä otettiin vielä pari noutoa. Ekalla kerralla Elsan haistellessa maata heitin damin piiloon ja toinen nouto oli silleen että Elsa näki kun heitin damin.

Kommentit

  1. mä oon kans ulkoiluttanut kameraa ihan tosi vähän! Jotenkin ei vain ole ollut kuvausfiilistä. Luulisi kyllä kohta sekin heräilevän, kun valoa ja värejä riittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti se kuvausinto tulee, musta vaan tuntuu et kaikki kuvat mitä otan Elsasta, näyttää aina samanlaisilta.:D

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit