Temppuillaan!

Menin sitten ostamaan noi halvat, varmaankin tosi huonot kartiot Tarjoustalosta. Oon tässä miettinyt niitä Berran kartioita, maksaa ihan hirveesti, varsinkin kun pitää ostaa vielä ohjatun noudon kapulatkin. Päädyin sitten tällaiseen pikaratkaisuun, voi olla että kohta kaduttaa, mutta kokeillaan ensin..

Heräteostoksena ostin myös ton lasten lelun. Haluun opettaa Elsalle laittamaan noi palikat tohon telineeseen. Luulen että tosta lelusta on paljon enemmän iloa kuin monista aktivointileluista mitä meidän kaapit pursuaa. Elsa osaa ratkaista kaikki aktivointilelut niin nopeesti ettei siinä paljoa pääkoppa raksuta.

Kiinnostuin myös tempuista. Täytyy myöntää, että Elsa ei osaa YHTÄÄN TEMPPUA! Mä oon tosi tylsä, tiedän. Mieluummin olen opettanut jotain tokojuttuja tai ihan perustottelevaisuutta kuin temppuja. Youtubessa on vaikka mitä ihania temppuvideoita ja kun niitä katselee, tulee sellainen tunne että haluaa Elsalle opettaa vaikka mitä söpöö. Tässä muutama kiva temppuvideo:


Tänään Elsa kävi rokotuksilla. Samalla poistettiin yksi tikki, mikä oli tullut haavan ulkopuolelle. Elsan fyssari tuli myös moikkaamaan kun sattumalta törmättiin odotushuoneessa. Oikeesti tosi ihanaa kun joku muistaa Elsan. Viimeksi syksyllä käytiin Niinalla ja silti se muisti Elsan ja mikä tilanne Elsan polvissa on. Juteltiin Elsan voinnista ja tokosta. Hassua miten juuri vähän aikaa sitten mietein, että kyllä Niina osasi hyvin tsempata meitä. Vuosi sitten oli niin vaikea tilanne kun Elsan polvet ei meinannut millään tulla kuntoon ja mietittiinki jo lopetustakin. Niina kyllä osasi hyvin tsempata ja sanoi, että hän ei antaisi vielä periksi ennenkuin ollaan kaikki yritetty. Muistin nyt kiittää Niinaa siitä.

Tänään iltalenkillä oli jännät paikat. Keskellä tietä istui citykani, sillä ei tuntunut olevan mitään kiirettä pois vaikka lähestyttiin sitä. Sitten se ampaisi menemään, Elsa ihan innoissaan siitä, mutta istui ensimmäisestä käskystä! Elsa oli kyllä hihnassa, mutta edistystä tämäkin.

Kommentit

  1. Voi mahtava noita renkuloita! Minullakin on ollut tuo mielessä, mutta en ole saanut aikaiseksi. Pitää vahdata kirppareilta, josko löytyisi. Laitahan videota treenaamisesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu mä laitan videoo sitten kun aletaan treenaamaan. Mun pitää nyt vain keksiä et miten saan Elsan laittamaan sen renkulan tohon telineeseen.. Varmaan tosi kiva leikki, joka vaatii koiralta paljon taitoa ja kärsivällisyyttä että saa renkaan keppiin.

      Poista
  2. Mekään ei olla kamalana opeteltu temppuja, mutta High fiven menin joskus opettamaan, ja kun Pyry ennen sitäkin läpsytteli aina tassuilla mua, kun sitä tylsistytti, niin nyt se vasta läpsytteleekin, kun alkaa tarjoamaan sitä temppua esim tokotunnilla, ku reenataan rauhassa oman vuoron oottelua :D

    Pitkään on ollu myös tarkotus opettaa sitä keräämään lelut laatikkoon, ja jalkojen välissä seuraamisen tahon kyllä kans opettaa :) Laitappa sitten videoita onnistuneista tempuista meijän ihasteltavaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että Pyry on varmasti tosi söpö ton tempun kanssa, saatko sen joskus videolle?:)

      Mä muuten usein noudatutan ennen siivousta kaikki lelut lattialta, mutta oon käskenyt tuomaan mulle ne. Voiski opettaa johonkin laatikkoon viemään, mutta meillä ei vaan taida olla tilaa millekkään lelulaatikolle.:D

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit