Pia Miettisen tokokoulutus + Elsan nakuvatsa

Tänään vietin parisen tuntia Purinalla Pia Miettisen tokokoulutuksessa. Kaikilla oli aikaa 25 minsaa ja otettiin kahdessa erässä setit + lopussa yhdessä paikkamakuu, koska jäi vähän aikaa. 25 minsaa kuulostaa todella vähältä, mutta siinä ehti paljon ja kuuntelemalla muiden treenejä, sai niistäkin tosi paljon irti.

Päätin jo alkuun, että nyt treenataan sitä seuraamista, koska se on se pahiten vaiheessa oleva tokoliike. Seuraamisessa meidän pitää ottaa enemmän lyhyitä pätkiä. Mä ahnehdin liikaa.. Sain palkkaamiseen hyviä vinkkejä miten voi namipalkallakin lisätä vauhtia liikkeisiin. Tosi yksinkertainen asia, mutta eipä ole ennen tullut edes mieleen.

Keskusteltiin miten alan treenaamaan siirtymisiä ja myös siitä puhuttiin kuinka paljon ja miten koiraa voi kisoissa palkata. Näitä kisapalkkauksiahan mä en hirveenä tiedä, olen ajatellut että kisoissa pitää olla äärimmäisen rauhallista ja hillittyä palkkaamista, mutta ilmeisesti sielläkin voi ihan hyvin kehua koiraa vähän korkeammalla äänellä.

Pari luoksetuloa otettiin, koska jäi muutama minuutti aikaa ensimmäisessä setissä. Ensimmäisellä kerralla jätössä Elsa meni maahan, mutta korjasin sen istumaan. Hienosti odotti paikallaan ja tuli laukalla luokse. Otetiin ihan täysmittainen luoksari. Toinen kerta meni ihan nappiin.

Sitten toisessa setissä otettiin ruutua. Halusin ottaa toiseksi liikkeeksi ihan uuden liikkeen ja päätin sitten että otetaan sit ruutua. Kävin eilen ostaa ruutunauhan niin pääsee nyt sitten kotona treenaamaan, kartiot vielä puuttuu.. Otettiin ilman kosketusalustaa, koska meillä ei ollut kosketusalustaa enkä kylläkään ole sitä edes treenannut. Kotona siis treeniin kosketusalustalle meneminen. Koitettiin sitten niin, että Elsa istumaan ruudun ulkopuolelle, kävin taputtelee maata ja lähetin sitten koiran ruutuun. Meni ruutuun, mutta meni haistelemaan jotain reunoja.. Sitten kokeiltiin niin, että Elsa istumaan ruudun ulkopuolelle ja itse menin ruutuun ja houkuttelin Elsan luokse ja pysäytin Elsan. Tämä meni paremmin eikä tullut haistelemista. Mutta sain kuitenkin hyviä vinkkejä miten kotona aletaan treenaamaan tätä. Kokeilen ensin opettaa kosketusalustalla. Koitan nyt jo ensi viikolla ottaa ruutua, koska tätä on varmasti kiva sitten kesällä treenata ulkona. Ehdotuksia otetaan vastaan halvoista kartioista. Murren murkinassa oli niitä missä on paino, maksoi muistaakseni jotain 7-9 euroo, ei oikein innostanut maksaa niin paljoa. Painavat olis kyllä kivat niin tuuli ei niitä kaada, mutta melkein 40 euroo on ehkä liikaa jostain kartioista..

Loppuun vielä yhdessä paikkamakuu. Laitoin Elsan makaamaan maton päälle, koska se on ihan nakupelle ja tuolla hallissa ei ollut lämmitystä. Hyvin makasi paikoillaan sen parisen minuuttia, mutta ennakoi perusasennon. Käskin sen uudestaan maahan ja hetken päästä käskin uudestaan sivulle. Hauska toi kuva, koska kaikki muut makas pää ylhäällä, mutta Elsa perinteisesti vetä pään alas. Eipä se mua haittaa.

Oli kyllä tosi antoisa päivä. Pitäisi useammin käydä eri ihmisten koulutuksissa, niistä saa aina ihan uusia vinkkejä ja neuvoja. Joka kerta kun on eri kouluttaja, mä saan aina jonkun tosi hyvän kikkakolmosen. Nytkin tuli muutama sellanen juttu mikä ei ole ennen tullut edes mieleen eikä kukaan ole koskaan kertonut.

Koko koulutus kesti noin 2 tuntia, Elsaan olen tosi tyytyväinen. Se odotteli vuoroaan tosi nätisti ja rauhallisesti matolla odotellen. Muutaman kerran käytiin ulkona välissä. Vuosi sitten se olisi varmasti höseltänyt vain menemään. Nyt kun se osaa odottaa vuoroaan rauhassa niin se myös jaksaa keskittyä sitten kun tehdään jotain. Paikka oli meille ihan uusi ja koirat ja ihmiset oli kaikki uusia.

Loppuun vielä pari kuvaa Elsan masusta. Leikkaushaava on tosi pieni. Näyttää vähän röpelöiseltä sen takia, koska haavan vieressä on Elsan napa. Kuvat eivät ole parasta laatua, otettu kännykällä, niinkuin kaikki tämän merkinnän kuvat. Ihana lehmäkuosinen masu!

Eilen oltiin tokoilemassa vakiporukalla, eli Jennyn ja Erican kanssa. Seuraamista otin Elsan kanssa, tosi kivasti ollaan päästy vähän etenemään, mutta tämän päivän perusteella on pakko sanoa että harpoin eilen liian pitkiä pätkiä. Tokoilu jäi aika lyhyeen, koska mulle tuli migreeni ja piti lähteä sisälle nukkumaan. Huomenna sitten kaivamaan jotain kosketusalustaa! En malta odottaa!

Kommentit

  1. Onpas hassun näköinen maha! Karvojen kasvaminen kestää muuten ihmeen kauan. Ainakin Urpolla oli monta viikkoa paljas läntti kaulassa viime kesänä, kun siinä oli niitä tikkejä tappelun jäljiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu niin kestääkin.:/ Silloin polvileikkauksien jälkeen meni varmaan puoli vuotta, että kasvoi karva täyteen mittaan.. Jäi taas näyttelyhaaveet vähäksi aikaa.:P

      Poista
  2. Mä ostin Etolasta neljän kartion paketin muutamalla eurolla, mutta ne on niitä perus kevyitä kartioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisikin ostaa vaikka sellaiset.:) Aika harva varmaan pysyy ilman painoa pystyssä jos tuulee. Onneksi tuulisena päivänä voi treenata jotain muuta.:D

      Poista
  3. Söpö masu! Onneksi pian tulee kesä ja lämmin, ainakin pitäisi tulla!?
    Biltemasta ja Motonetista saa ainakin isoja ja pieniä kartioita eikä ole kovin kalliita. En muista mitä maksaa mut ostettiin just niitä pieniä mopoauton parkkeeraustreenejä varten ja mietinkin että niille löytyy varmaan jatkokäyttöä jos se tokokipinä löytyy. Ellei Emma aja niitä totaalisen lyttyyn...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei toi oo masusta palellut jos on liikkeessä.:) En lenkillä käytä mitään takkia edes, tosin ei noi takit tosta kohtaa vatsaa edes peitä.. Tänään oli tokossa takki päällä tauoilla sekä paikkamakuussa.

      Eli siis noita kartioita saa aika monesta paikkaa, pitää katsoa mikä nyt osuu ensin eteen.:) Onkohan jossain Prismassa tai Cittarissa? Ne olis lähempänä.

      Mä uskon että teillekin tulee tokokipinä kunhan lumet sulaa ja pystyy ulkona treenaamaan.:) Vieläkö teillä on niitä tokotunteja jäljellä?

      Poista
    2. Viime viikolla oli viimeinen tokotunti tätä settiä. Jatkoa toki olisi saanut, mutta en nyt viitsi sitoa itseäni siihen kun kohta alkaa kesähommat ja sitten olis kuitenkin jäänyt tunteja väliin. Tästä sai ihan hyvän alun jos vaikka tulis kesän aikana harjoiteltua jotain. Katsotaan taas syksyllä sitten. Meillä kun ei ole suuria tavoitteita, kunhan hauskuutellaan.

      Poista
    3. Treenaa kesän ulkona ku on hyvät kelit ja sit syyssateiden aikaan palaa takaisin hallitreeneihin.;)

      Poista
  4. Biltemasta löytyy paritkin erilaiset kartiot, mutta voin sanoa, että ne ei sitten pysy edes pienellä tuulella pystyssä :D Muutamat treenit jaksoin niiden kanssa taistella ennenkuin luovutin ja kirmasin berran varastomyymälään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kökkö, pitäiskö mun antaa periksi jo ennen kokeilua.:D Onko Berralla joku varastomyymälä, saako sieltä halvemmalla ne kartiot?:D

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit