Tokotreenit

pöydästähän ei sit kerjätä..

Nyt on työmäärä taas helpottanut ja se näkyy heti tokon treenaamisessa, eli treenattu on! Myös muutakin kuin tokoa on tullut tehtyä.

Viikonloppuna suunnattiin mun kotikotiin. Siellä Elsan kanssa tokoilin aika paljon. Lauantaina otin ulkona liikkeestä maahan, siinä olikin haastetta kun oli aikamoinen tuuli ja Elsa vähän haahuili. Oikeastaan se tuntui siltä, että haahuili paljonkin, mutta videokuvasin treenin ja ei se videolta niin pahalta näyttänyt.. En tiedä olenko ylireagoinut noita haahuiluja, voi olla ettei se olekaan niin suurta miltä se tuntuu. Saa nähdä, eteenpäin kuitenkin mennään. Liikkeestä maahan -liikettä alan nyt oikeasti vaikeuttamaan. Alan nimittäin palkkaamaan namilla pelkästään nopeat maahanmenot, pelkkää kehua saa hitaista. Pitää saada tää liike nopeammaksi eikä se sillä parane, että palkkaa namilla ne huonotkin. Elsa osaa sen liikkeen kyllä, nyt vaan viilataan pilkkua.

Lauantaina Elsa pääsi myös Teemun kanssa treenaamaan hakua ja fasaanin noutoa. Niihin en mitään jaksa kommentoida, koska en edes ollut paikalla tilanteissa.
Tiistaina pakkasin rally-tokokamppeet laukkuun ja mentiin läheiseen puistoon rally-tokoilemaan. Piti ihan tokoillakin, mutta meni niin paljon aikaa tossa rallyssa ettei keretty tokoilemaan.

Ihan tollanen simppeli rata tehtiin. Eteentulossa oli vähän hankaluuksia. Piti ihan imuuttamalla tehdä se. Meinas livistää heti sivulle jos imutus loppui, mun pieni tokotytsy on niin oppinut tarjoamaan perusasentoa (joka on kyllä tosi hieno asia)! Oli aika haastavaa kun tyhmyyksilläni laitoin radan nurmikolle ja tietenkin siinä nurmikossa oli mielenkiintoisia hajuja.. No hyvin se onneksi alkoi sujumaan.

Siihen tuli joku käppänän omistaja kyselemään mistä ollaan rally-telineet ostettu ja juteltiin siinä rally-tokosta kaikenlaista ja se teki ton radankin.:D Käytin tilaisuuden hyväksi ja teetin Elsalla paikkamakuun samalla kun se käppänä meni rataa. Elsa oli ihan kierroksilla tästä käppänästä, olisi niin halunnut mennä leikkimään sen kanssa.:D Aika hauska, että saa tosta vaan treeniseuraa.:D

Keskiviikkona menin treenaamaan tohon viereiselle jalkapallokentälle. Siinäki tuli häiriötreeniä, sillä siellä oli pari muutakin tokoilemassa! Elsa ensin vähän haukku niille koirille, koska oli jo tosi hämärää, mutta nopeasti se oli taas kuulolla kun huomasi ettei ne olekaan mitään kummituksia. Otettiin vain seuraamista ja jatkettiin lenkkiä. Tällänen tosi nopee treenituokio lenkin lomassa siis..

Tänään oli ohjattu toko. Se meni tosi kivasti. Otettiin vähän seuraamista ja loppuaika luoksetuloa. Elsalla oli ihan superinnokas luoksetulo. Tehtiin lopuksi luoksetulo liikkuroituna ja kuulemma luoksari alkaa olemaan paketissa.:) Tosi kiva kuulla, että joku liike on ihan kunnossa! Muut liikkeet on vielä niin älyttömän vaiheessa, tai sitten se vaan tuntuu siltä..

Kommentit

Suositut tekstit