Tokointo teki paluun!

Pakkasin tokokamppeet reppuun niin Elsa päivysti repun vieressä surkeen näköisenä :D
Tänään alkoi taas tokotreenit. Vaihdoin treenipaikkaa nyt toiseen, koska se aiempi ei oikein tuntunut sellaiselta mikä sopii mulle ja Elsalle niin ajattelin sitten kokeilla jotain muuta ja tässä on nyt se hyvä puoli kanssa, että sinne pääsee kävellenkin jos haluaa eli tulee tehtyä iltalenkki samalla.;)

Jännäsin kyl vähän tokotreenejä, oltiin muutama viikko sitten luennolla joka kuuluu tähän kurssiin. Jäi tosi hyvä vaikutelma ja jäin mielenkiinnolla odottamaan millaisia ne itse treenit on.

Ennen tokotreeneihin menoa otin kotona näyttelyseisontaa. Vaihdoin nyt sen aseteltuna seisottamisen vapaasti seisottamiseen. Toimii Elsalla paremmin. Noi takajalat on aina ollut ongelma, koska Elsa vääntää ne aina mitä ihmeellisimpiin asentoihin kun koitan sitä seisottaa näyttelyasennossa. Hoksasin yhden pienen asian mikä vaikuttaa niihin takajalkoihin. Olen ennen siirtänyt jalkoja aika alhaalta kiinni pitäen ja sen vuoksi se ainakin vääntää niitä jalkoja entistä enemmän. Nyt kokeilin et siirsin jalkoja (Elsa jättää ne aina liikaa mahan alle..) siten, että otin polvinivelen kohdasta kiinni ja kappas, Elsa siirsi jalkansa tosi luonnolliseen asentoon! Näin pienestä on ollut kiinni tämä! Kokeilin uudelleen ja uudelleen ja nyt on takajalat tosi makeesti! Ongelma siis ratkaistu!:D Kokeilin samaa myös kun seisotan aseteltuna ja kappas, toimii siinäkin. Aivan mahtava olo kun sai asian ratkaistua sillä mietein jo et pitääkö koko junkkarin ulkomuotokatselmus perua noiden vänkyräjalkojen takia. Huomenna muuten näyttelytreeneihin et josko sieltä sit sais jotain palautetta, ainakin kopelointitreeniä saa.

Sitten lähdettiin kävellen tokotreeneihin. Oli kyl tosi hyvä ilma mennessä. Tokotreeneissä meidän lisäksi oli vain staby, oli kyl niin Elsan näköinen.:) Ihan samanlainen höseltäjäkin.:D Treenit oli tosi lepposat, aluksi vähän aikaa vaihdeltiin kuulumisia.

Taidettiin aloittaa treenaaminen sillä et yhdessä vaan käveltiin ympäri hallia ja palkittiin kontaktista.. Sitten alettiin treenata yksitellen ja sillä välin kun toinen treenas niin toinen oli tauolla.

Ensiksi oli perusasentoa. Elsalta sujui tosi hyvin vaikkei olla treenattu sitäkään aikoihin.

Otettiin tokohyppyä jossa Elsalla käytettiin aluksi namialustaa koska se on siihen tottunut eikä hypännyt esteen yli ilman sitä. Saatiin kuitenkin se alustakin häivytettyä pois. Täytyy varmaan keksiä joku este kotiin et voi treenata hyppyä kotonakin.

Seuraamisessa vähän mietein et mitä tapaa sitä kokeilisi. Ollaan treenattu lähinnä imuttamisella eikä sitäkään paljoa, koska imuttamisessa mulla tökkii jo ajatuskin siitä et se käsi pitäisi häivyttää ja yleensä Elsalla on kestänyt tosi kauan että saadaa joku käsiapu häivytettyä pois. Muistin et kokeilin kesällä mökillä ihan kylmiltään et kun koira on perusasennossa niin annan seuraamiskäskyn ja sit lähden liikkeelle, se toimi aika hyvin joten kokeiltiin sitten tota tänäänkin. Toimi aika hyvin. Aluksi oli vähän haahuileva, mutta kyllä se kontaktikin parani nopeasti. Uskon että tästä tulee kyl aika nopeesti edistystä kunhan treenataan. Täs asunnossa ei oikein mahdu seuraamista treenaamaan joten pitää ulkoa keksiä joku rauhallinen paikka.

Mä nyt aloin miettimään et eikö me muka muuta ehditty sen tunnin aikana treenaamaan.:D Mut siis Elsalle sopii kyl tollanen tosi hyvin, että treenataan hetki kunnolla ja sitten tauko. Siel alkeiskurssilla missä olin keväällä, oli kokoajan jotain ja aivan hirveesti sellasta itsenäistä treenaamista niin tottakai koira siinä väsyi tosi nopeesti kun ei pidetty taukoja. Nyt musta tuntuu, että taidettiin löytää meille sopiva ryhmä. Pulistiinki siinä paljon kaikenlaisia koirajuttuja, vaihdettiin kokemuksia ym et se oli muutakin kuin treenaamista outojen ihmisten kanssa.

Nyt mulle taisi tulla se tokointo takaisin!

Loppuviikko onkin aika koiratäytteinen. Huomenna on näyttelytreenit, lauantaina Elsa menee treenaamaan fasuilla ja sunnuntaina vielä mätsäriin.:D Aikamoista, mutta noi mätsärit nyt muutenkin loppuu niin otetaan niistä nyt kaikki irti, koska talvella ei tapahdu oikein mitään missään.

Kommentit

  1. Inhosin myös tuon imutuskäden häivyttämistä, joten Jäynälle opetinkin seuruun sitten perusasennon kautta :) Toimi ihan hyvin, eikä ollut enää mitään apuja häivytettävänä sen jälkeen, kun perusasento oli opittu! :)

    Mulla on tokointo vain nousussa. Yritän miettiä kuinka opettaa niitä ylempien luokkien liikkeitä. Jotenkin pelkään, että kämmin niiden alkeisopetuksen ja koko homma menee virheiden korjailuksi :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietein että ehkä se imuttaminen on hyvä niille koirille jotka ei jostain syystä halua kulkea ohjaajan vieressä? Ihan järjetöntä kun esim Tie tottelevaisuusvalioksi -kirjassa sanotaan, että imuttamista tulee jatkaa pitkä aika että koira varmasti oppii oikean kohdan seuraamisessa. Huhhuh mikä häivyttäminen olis jos imuttaisi kuukausitolkulla tota. Elsa on viel sellanen et jos jotain käsiapua paljon käyttää niin se tasan seuraa sitä namia eikä yhtään mieti et miten ja miksi se sen namin sai koska sil oli vain ajatus siitä namista.:D Vähän hankala selittää, mut tuntuu ettei sen aivot pelaa silloin kun se vaan seuraa namia.:D

      Mulla on kanssa tehnyt mieli harjoitella jo jotain ylempien luokkien liikkeitä. Tunnistusnoutoa olisi kiva treenata, mutta pelkään että sörssin sen. No ehkä tässä ei ole mikään kiire mihinkään kun ihan alokasluokan juttuja vasta hinkataan.:)

      Poista
  2. Opetin Aksun imuttamalla ja sen käden häivyttäminen oli ihan älytön duuni! Varmasti imuttaminen sopii joillekin koirille, mutta Aksussa on samaa, kuin Elsassa, eikä se yhtään tajunnut sitä, missä se kohdassa se nyt seurasi, kun se tavoitteli vain namia :D

    Tunnarin sössimistä minäkin pelkään! Vähän ollaan ruutua treenattu, siinä on vähemmän mahiksia sössiä se niin huolella :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit