Koirapuuhastelua kesäfiiliksissä

Vaikka aamuisin jo tuoksuu tosi vahvasti syksy, on kuitenkin tällä viikolla ollut tosi kesäisiäkin päiviä! Muutamassa mätsärissä ollaan käyty ja molemmissa olin ihan paahtua, tänään näemmä poltin niskankin!  Kohta nää ilmat onkin jo vain muisto kesästä ja voi keskittyä ihanan viileään syksyyn.

Torstaina oli Tuomarinkylän vinttikoirakeskuksessa mätsäri, suunnattiin sinne. Siel oli ihan järkyttävä määrä porukkaa, onneksi ryhmät meni fci-luokituksen mukaan niin 7 ja 8 ryhmän kehässä oli sit "vain" noin 30 koiraa. Sininen nauha tuli, Elsa pelkäs tuomaria.. taas jälleen kerran. Liikkeissäkin pitää vähän muistuttaa alkuun et ei olla täällä höseltämässä, vaan nätisti ravaamassa. Sinisten kehään otin sit pari kourallista nameja ja syötin Elsaa tosi paljon ja se tuntui rentoutuvan. Ei ollut moksiskaan enää kun tuomari vielä tuli tekemään tosi nopeen kopeloinnin. Vaikkei sijoituttu niin toi oli jo henkinen voitto meille. Alkaa ehkä näkymään pieni pilkahdus valoa tunnelin päässä.

Tuli myös testattua se uusi näyttelyhihna minkä tein. Hyvin kesti, oli paljon mukavampi käteen mitä se edellinen eikä koirakaan karannut siitä pannasta mikä alkuun tuntui liian löysältä. Oikeastaan se laskeutui tosi nätisti Elsan kaulalle. Tykkään tosi paljon sekä pannasta että hihnasta!

Tänään suunnattiin Haimoon mätsäreihin. Kehässä Elsa taas jännitti tuomaria. Tällä kertaa tuomari oli tosi mukava ja ymmärsi tilanteen ja käytti oikeasti aikaa että Elsa saa positiivista kokemusta. Se kyykistyi ja antoi Elsalle nameja ja silitti sitä. Kertoi että silläkin on samanlainen koira ja antoi muutamia vinkkejä. Ihanaa että kerrankin on tuomari joka viitti nähdä vaivaa aran koiran kanssa. Saatiin punainen nauha, en kyl tiedä antoiko se sen punaisen säälistä? Meil oli parina suomenlapinkoira enkä kyl ehtinyt yhtään näkemään miten se esiintyi koska keskityin täysillä Elsaan. Punaisten kehässä Elsa jo onneksi rentoutui vaikka tultiin uudestaan kopeloimaan, tuomari taas pitkään silitti Elsaa rauhallisesti, kysyin että haluaisiko se vielä katsoa Elsan hampaat ja Elsa antoi hyvin katsoa hampaat. Jäi tosi hyvä mieli, sijoitusta ei nytkään tietenkään tullut, mutta kokemusta senkin edestä.

Huomasin ite ja Teemukin sanoi, että Elsa seisoo paljon paremmin kun mä seison ja asettelen sen enkä kyykisty sen viereen. Muutaman kerran kokeilin vapaasti esittää Elsaa ja se näytti kans tosi hyvältä. Pitää nyt opettaa toi vapaasti esittäminenki sille koska mielestäni oikeastaan ihan jokainen koira on parhaimmillaan kun se seisoo vapaasti. Ennen en sitä sille opettanut, koska Elsa ei kyl malta kauaa seisoa paikallaan, mutta nyt huomasin että ehkä se jo jaksaakin vähän aikaa seistä ihan paikallaan.

Suunnattiin mätsäreiden jälkeen järvelle ja otettiin siellä muutama vesityöharjoitus. Voi että siitä on kyl tullut oikea vesipeto!

Niin ja tervetuloa vaan muutama uusi lukija! Aina on iloinen yllätys kun huomaa, että on tullut joku uusi lukija tänne! Välillä tuntuu siltä että ollaan vasta niin alussa esim tokossa että ketä nyt kiinnostaa sellaiset tekstit ja nää metsästysjutut tuskin kovin isoa kohderyhmää vetää puoleensa. Mutta ihanaa kun on tullut uusia lukijoita!:)

Kommentit

  1. Yksi uusi lukija ilmoittautuu, etenkin metsästysjuttuja tykkään lukea.

    VastaaPoista
  2. Täälläkin huutelee uusi lukija, jota metsästysjutut kiinnostaa eniten! ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit