tiistai 29. elokuuta 2017

Vaellus käsivarren erämaassa




Olen jo pitkään haaveillut Lapin vaelluksesta erämaahan. Ajatus jylhistä tunturimaisemista ja hiljaisuudesta on aina kiehtonut minua ja nyt päätin toteuttaa tämän pitkäaikaisen unelmani. Suunnittelin reissua pitkään ja hartaasti, jännitti silleen hyvällä tavalla, olihan tämä myös ensimmäinen pitkä vaellus yksin koiran kanssa. Tuntui kuitenkin siltä, että nyt on aika kokeilla yksin vaeltamista, ei se niin vaikeaa voi olla.


Varasin vain menolipun junaan ja halusin tehdä melko avoimin suunnitelmin vaelluksen ilman tiukkoja aikatauluja, eihän sitä oikein etukäteen edes osaa arvioida millaisia matkoja päivässä jaksaa kulkea painava rinkka selässä erämaassa.




Vihdoin koitti päivä, kun nousin Vantaalta yöjunaan ja matka kohti Kilpisjärveä alkoi. Jännitti ja kutkutti ajatus siitä, että nyt vihdoin yksi iso unelma toteutuu. Junamatka meni koiran kanssa hyvin hytissä. Käytin Elsan pissalla Tampereen asemalla jossa juna pysähtyi vähän pidemmäksi aikaa, sen jälkeen alettiin nukkumaan. Yö meni mukavasti, Elsa nukkui jaloissani yön rauhallisesti. Rovaniemellä vaihdettiin junasta junabussiin millä mentiin loppumatka Kilpisjärvelle. Bussimatka oli tosi mukava, bussikuski tykkäsi Elsasta tosi paljon ja matkalla oli joitain taukoja jolloin pystyi käyttämään koiran pissalla, jos siihen oli tarvetta. Loppumatkasta juteltiin kuljettajan kanssa ja oli hauska kuulla hänen tarinoitaan Lapista.




Puoli viiden aikaan iltapäivällä oltiin Kilpisjärven luontotalon parkkipaikalla mistä kalottireitti kohti Haltia alkoi. Vähän kyllä jännitti ehditäänkö ensimmäiselle tuvalle Saarijärvelle jonne oli matkaa 12 km. Olin jo etukäteen kuullut, että matka ensimmäiselle tuvalle on yksi reitin raskaimmista ja olihan se. Matka oli melkein kokonaan ylämäkeä kivikkoisessa ja kosteisessa maastossa. Lopussa oli vielä pitkä pätkä rakkaa. Ehdin tuvalle iltaan mennessä, mutta oli kyllä laitettava hieman vauhtia enemmän loppumatkasta jotta ehdin sinne ilman otsalamppua. Sinä iltana ei oikein ehtinytkään kuin laittamaan teltan pystyyn tuvan taakse ja alkaa nukkumaan.

Yö meni hyvin, lämpöä yöllä oli vain pari astetta. Aamulla olikin mukava herätä levänneenä syömään rauhassa aamupalaa ja hiljalleen jatkettiin matkaa. Kivikko ja kosteikko jatkui vielä pari kilometriä kunnes alkoi helpompi osuus Meekonjärvelle asti. Pidettiin ruokatauko Kuonjarjoen autiotuvan terassilla, sitten alkoikin satamaan ja sade jatkuisin melkein koko loppupäivän ajan. Jatkettiin vielä Meekonjärvelle jossa yövyttiin autiotuvan lähellä teltassa. Toinen yö olikin vähän lämpimämpi joka oli hyvä asia, koska Elsan takki oli aivan märkä ja vein sen autiotupaan kuivumaan. Elsa nukkuikin toisen yön pelkällä villapaidalla, mutta näytti pärjäävän sillä oikein hyvin. Elsa sai myös kuivatella illan autiotuvassa, koska muille vaeltajille sopi koiran ottaminen sisälle. Olikin mukavaa viettää iltaa autiotuvassa vaihdellen retkitarinoita kanssavaeltajien kanssa. Uni tuli hyvin päivän 19 km vaelluksen jälkeen.




Kolmantena päivänä päätin jättää Haltin huiputuksen välistä ja palata jo takaisin, koska rinkan kantamisesta oli tullut niska tosi kipeäksi ja vähän yskääkin oli alkamassa, ajattelin ettei vaeltamisen pidentäminen ainakaan helpota asiaa. Oltiin reitillä mistä ei kesken oikaista pois vaan takaisin oli tultava omin jaloin joten oli hyvä päätös alkaa paluumatkalle vaikka toki asia harmitti. Pidettiin taas lounastauko Kuonjarjoen autiotuvalla. Matkalla satoi vettä joten mentiin sisälle lounastamaan ja kuivaamaan varusteita. Tällä kertaa koiralla ei ollut tupaan sisälle asiaa joten jätin Elsan melko isoon eteiseen, koska siinä oli lämpimämpää kuin ulkona. Jatkettiin matkaa vielä Saarijärvelle, tällä kertaa saatiin seuraa kahdesta muusta yksin vaeltajasta ja käveltiin kolmistaan loppumatka Saarijärvelle. 19 km matka taittui nopeampaa tähän suuntaan, koska matka oli mennessä suurimmaksi osaksi loivaa ylämäkeä, niin takaisinpäin oli luonnollisesti alamäkeä melkein koko matka. Saarijärvellä oli taas aikaa istua iltaa tuvassa rupattelemassa kanssavaeltajien kanssa. Meidän oli tarkoitus nukkua vielä tämäkin yö teltassa, mutta ulkona tuuli tosi kovaa ja oli räntää luvattu niin jäätiin tällä kertaan tupaan yöksi.




Viimeisenä vaelluspäivänä oli vielä edessä sama 12 km rankempi osuus mitä ensimmäisenä päivänäkin. Oikeastaan koko reissun rankin osuus sillä tuuli tosi kovaa, satoi vettä ja räntääkin tuli. Onneksi olin varannut meille mökin Kilpisjärven retkeilykeskuksesta sillä ei oltaisi millään ehditty viimeiseen junabussiin. Retkeilykeskukseen saapuessa oltiin Elsan kanssa aivan kylmissään ja olikin mukavaa päästä mökkiin lämmittelemään ja kuivattelemaan varusteita.

Seuraavana päivänä olikin lähtö takaisin kotiin. Bussi lähti retkeilykeskuksen pihasta yhden aikoihin ja matkattiin taas Rovaniemelle josta vaihdettiin yöjunaan. Bussimatka meni tällä kertaa pari tuntia nopeampaa mitä mennessä ja se tuntui menevän nopeasti vähän väliä torkkuen. Juna lähti kuuden aikoihin Rovaniemeltä ja käytin Elsan vielä Oulun asemalla iltapissalla, kun juna pysähtyi siinä vähän pidemmäksi aikaa.

Reissu oli aivan ihana vaikka vähän jäi harmittamaan, kun piti jättää vaellus kesken. Ehdittiin kuitenkin vaeltamaan neljä päivää joten ihan turhaan ei Lappiin lähdetty. Erämaa oli juuri sellainen mitä kuvittelin, kauniita jylhiä tunturimaisemia, tunturien välissä kauniita laaksoja puroineen ja se hiljaisuus oli aivan ihanaa. Yksin vaeltaminen oli uusi hieno kokemus, varmasti lähden myös toistekin yksin vaeltamaan. Matka julkisilla sujui ongelmitta.


lauantai 24. kesäkuuta 2017

Juoksemassa ryystäjän kanssa

Henkilön Jenni (@jenniemmilia) jakama julkaisu

Alkaa taas nilkka olemaan siinä kunnossa, että voi tehdä pitkiä kevyitä juoksulenkkejä. Ollaan kyllä juostu jo monta viikkoa jotain pieniä lenkkejä, mutta vähän pidemmistä on nilkka taas kipeytynyt. Tänään käytiin juoksemassa 12 km lenkki eikä ollut nilkka kipeänä juostessa tai jälkeen. Nyt kun pääsi yhdestä vaivasta eroon niin tilalle tuli toinen, vaivojen määrä siis on aina vakio. Nyt on taas jokakesäinen / syksyinen Elsan ryystäminen alkanut. Mä en ymmärrä mitä se on, sitä tapahtuu vain lenkeillä joten en usko, että kyseessä olisi nenäpunkki. Ehkä se on jotain allergiaa jostain ulkona olevasta kasvista. Todella raivostuttava asia ja tietenkin käy sääliksi Elsaa. Nyt Elsa varmaan saa jäädä pidemmillä juoksulenkeillä kotiin sillä ei varmasti ole sille mukavaa, kun vähän väliä haluaisi jäädä ryystämään. Itselläkin oli sykkeiden kanssa pitelemistä alhaalla, kun alkoi nousemaan samaan tahtia mitä v-käyrä.

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Rallya kultaisten kanssa

Eilen rally-tokoiltiin porukalla ratatreeniä. Muut olivat vielä alokasluokassa joten meillä oli alotasoinen rata. Tosi hyvä välillä kerrata näitä perusjuttuja. Paula koulutti ja katsoi meidän rataa, Elsa ehtii vasemmalla käännöksissä istumaan minun huomaamatta joten keskityttiin sitten siihen. Saatiin onneksi niitä onnistumisia joista palkkasin. Lopuksi tein rataa koira oikealla puolella ja huomasin, että oikean puolen seuruu on nyt melko hyvää ja varmaa.
Henkilön Jenni (@jenniemmilia) jakama julkaisu